Viimeksi Miikasta ja Mimosasta kasvoi teinejä. Nyt nähdään, kenet valitaan perijäksi ja miten hänen elämänsä alkaa sujua.

Tässä osassa nähdään iloisia asioita, mutta joukkoon mahtuu myös surullinen tapahtuma.

sataviisnelj.png

Misella halusi muuttaa vähän hiustyyliään. Näin olikin parempi.

sataviisviis.png

Ei kaikkea voi aina muistaa, nimittäin laskuja. Irvistelevä ulosottomies saapui paikalle.

sataviiskuus.png

Liljaa ulosotto ei paljoa hetkauttanut. Hän vain meditoi.

sataviisseittem.png

Sitten eräänä iltana viikatemies ilmestyi tiimalasi kädessään. Katajan suvun ensimmäisen jäsenen oli aika siirtyä ajasta ikuisuuteen.

sataviisyheks.png

Lilja sai vaatimattoman hautakiven ja kukkia muistokseen.

satakuuskut.png

Vaikka kaikki olivat tietysti surun murtamia, etenkin Remukka, Liljan jättämä perintö sai mielen iloisemmaksi.

Talossa tehtiin oikein kunnon remontti.

sataviiskaheksa.png

Misella oli jo pitkään unelmoinut pienestä koirasta. Siispä hän suuntasi kohta kaupunkia ja toi sieltä mukanaan pikkuisen

hännän heiluttajan, Sirun.

satakuusyks.png

Mirellan ja Misellan tuli aika kasvaa aikuisiksi. Tässä näette Misellan eli suvun jatkajan. Hänet siis valittiin perijäksi.

satakuuskaks.png

Kasvettuaan Mirella otti suunnan kohti omaa elämää. Hän siis muutti pois talosta.

satakuuskolme.png

Taksiin nouseminen tuntui ensin haikealta, mutta toisaalta oli helpottavaa aloittaa kokonaan erilainen elämä.

satakuusnelj.png

Misellankin elämä muuttui. Hän oli nimittäin tavannut mukavan baarimikon, Amatiuksen.

satakuusviis.png

Amatius osoittautui hyväksi löydöksi. Hän meni omatoimisesti myrkyttämään tuholaisia..

satakuuskuus.png

.. ja hoitamaan puutarhaa.

satakuusseitten.png

Misella oli mennyt urheilu-uralle töihin ja töistä tultuaan Lilja vaelteli pihassa. Misella ei pelästynyt aavetta ollenkaan, vaan oli

vieläkin iloisempi. Ilon aiheita oli nimittin enemmänkin. Amatiuksen kanssa sujui hyvin ja töistä tuli ylennyksiä melkein joka päivä.

satakuuskaheksa.png

Töihin ei silti ollut aina kamalan hauska mennä. Mielummin Misella olisi jäänyt kotiin parantamaan suhteita Amatiuksen kanssa.

sataseiskyt.png

Tuli jälleen syntymäpäivien aika. Miika ja Mimosa kasvoivat aikuisiksi. Ensin Mimosa..

sataseiskutyks.png

.. ja sitten Miika. Molemmat muuttivat heti omiin asuntoihinsa. Nyt talossa olivat enään Misella, Siru ja Remukka, josta

oli tullut vanhus.

satakuusyheks.png

Miksi Misella nyt noin hienona on? Syy on tietysti Amatius. Misella kutsui Amatiuksen kylään ja ehdotti yhteenmuuttoa.

Amatiuksella ei ollut mitään sitä vastaan.

sataseiskakaks.png

Kuten näkyy, pari oli erittäin läheinen. Misella ehdotti tärisevällä äänellä kihloihin menemistä ja Amatius suostui!

Kohta päästäisiin viettämään häitä.

sataseiskakolme.png

Hääpäivästä tuli täydellinen. Misella oli hyvin iloinen, samoin Amatius.

sataseiskanelj.png

Lopuksi häpari lähti limusiinilla pitämään vähän hauskaa.

 

Seuraavassa osassa nähdään, miten jatkuu Amatiuksen ja Misellan välinen suhde, ja tuleeko talouteen uusia pieniä simejä.